Yhteenveto jaksoista 2416-2420 (vk 9)

VIIKKO 9

Helena vaatii kohtaamaansa henkilöä riisumaan klovnimaskinsa antiikkipistoolilla uhaten. Vainoajan suostuttelemana Helena kuitenkin riisuu maskin itse ja järkyttyy nähdessään sidotun Sergein sen takana. Sergei kertoo saaneensa laukun, jonka sisältä paljastuu suuri määrä rahaa. Pian Helena saakin soiton kiristäjältä, joka vaatii häntä rahanpesuun. Samalla Helenalle selviää, että heitä on salakuunneltu Sergein asunnossa. Helena ja Sergei löytävät pienen mikrofonin laukusta ja pillastunut Sergei tuhoaa sen.


Kalle ja Katariina ovat molemmat hämmentyneitä suudelmasta. Niin Katariina kuin Kallekin päätyvät avautumaan asiasta Jennille, joka juoruaa Kallelle Katariinan ihastuksesta. Tämän jälkeen Kalle uskaltautuukin tunnustamaan tunteensa Katariinalle, mutta Katariinaa ei näe koko tilanteessa mitään järkeä. Kalle haluaa kuitenkin ottaa selvää suhteesta ja he päätyvät treffeille. Onnistuneista treffeistä huolimatta Katariinalla on edelleen epäilyksensä suhteen toimivuudesta.

Joonatan pyytää Peppiä pysymään hiljaa siitä, mitä baari-illan jälkeen oikeasti tapahtui. Myöhemmin Heidin kerrottua Pepille lopettaneensa e-pillerien käytön, päättää hän kertoa Joonatanin valehdelleen. Heidi ja Peppi päätyvät molemmat tekemään raskaustestit, joista Pepin näyttää negatiivista ja Heidin positiivista. Hetken mielijohteesta Heidi kertoo, ettei aio pitää lasta. Joonatan kuitenkin pyytää Heidiä miettimään päätöstä, sillä hän haluaisi pitää lapsen.


Lari ei ole vieläkään uskaltautunut näyttäytymään koulussa tai treeneissä, vaikka Elias yrittääkin puhua hänelle järkeä. Elias myös vakuuttaa, ettei levitellyt koululle ilmestyneitä kuvia. Larista huolestunut Elias päättääkin pyytää apua Jannelta, joka lupaa yrittää puhua niin Larille kuin jääkiekkojoukkueellekin. Janne saa puhuttua Larin mukaan peliin ja jengiläiset esittivät hyväksyvänsä Larin takaisin joukkueeseen. Jannen poistuttua pukukopista tilanne kuitenkin kärjistyi, kun Larin entiset kaverit hakkasivat Larin tehden selväksi, mitä hänestä todella ajatellaan.


Sergei tutkii salkussa ollutta kuittia ja suuntaa sen avuin selvittämään asioita. Kaikki ei mene kuitenkaan putkeen, kun Sergeitä osotetaan laserilla ja seuraavassa hetkessä kuuluu laukauksen ääni. Paikalle saapunut Helena luulee, että Sergeitä ammuttiin, mutta vainoajan tarkoitus oli vain säikäyttää. Tapahtuneen jälkeen Helena ja Sergei ymmärtävät, että uhkailija on tosissaan. He päättävät totella käskyä ja aloittavat rahanpesun Amandassa.


Janne kertoo Eliakselle jääkiekkojoukkueen ottaneen Larin hyvin vastaan, mutta nähdessään jengiläiset Elias epäilee jonkin olevan pielessä. Myöhemmin hän päättääkin mennä tapaamaan Laria. Huomatessaan Larin vammat Elias ymmärtää heti, mitä on tapahtunut. Hänen mielestä Larin pitäisi tehdä rikosilmotus, mutta Lari ei aio kertoa asiasta kenellekään.

Janne aloittaa kostosuunnitelmansa Isabellaa vastaan. Janne houkuttelee Iidan ja Talen pihalle  ihailemaan pilajulistetta, jossa julistetaan Isabellaa armottomaksi murhaajaksi. Paikalle saapunut Isabella kiihtyy syyttäen asiasta Iidaa ja uhkaa tehdä rikosilmoituksen. Tämän myötä Janne tunnustaa Isabellalle olevansa pilan takana ja samalla uhoaa häntä jättämään Iidan rauhaan. Tästä otettuna Iida ehdottaakin Jannelle yhteenpaluuta.


Ismo saa houkuteltua Ossin Duo Osmon radiohaastatteluun. Kaikki menee kuitenkin pilalle haastattelijan tuodessa ilmi Ossista liikkuvat lapsenkaappaushuhut. Tästä tuohtuneena Ossi huutaa mikrofoniin myös Ismon virheet lastensa kanssa. Epäonnistuneen haastattelun jälkeen Ossi kertoo duon olevan hänen osaltaan ohi. Duo Osmon manageri on kuitenkin sitä mieltä, että negatiivinenkin julkisuus on hyvästä. Kaksikkoa on kuitenkin kohdannut fanikato ja heitä haukutaan netissä.


Jenni ehdottaa hyödyllistä yhteistyötä Day Span ja Amandan kanssa, mutta niin Isabella kuin Helenakin kieltäyvät jyrkästi. Tästä harmistuneena Jenni tuntee olonsa vihatuksi ja miettii miten voisi hyvittää tekojaan. Jenni tarjoaakin Day Spa:n omistajuutta Cindylle, joka kieltäytyy ja suuttuu lahjomisyrityksestä. Jenni ei kuitenkaan luovuta, vaan myöhemmin hän ostaa Katariinalta Cindyn ja Ossin asunnon, jota hän tarjoaa rahapulassa olevalle Ossille.


Joonatan ja Jiri valmistautuvat tulevaan vapaaottelumatsiin, josta olisi tarkoitus saada kokoon viimeiset vahingonkorvausrahat. Myöhemmin raskaudesta puhuvat Heidi ja Joonatan eivät näe takana olevaa Jiriä, joka kuulee keskustelun. Jirin suuttuessa rahapulassa oleva Joonatan joutuukin menemään itse kehään. Sergei kertoo vastustajan olevan kova, mutta Joonatanin iloksi vastustaja onkin yllättäen vaihtunut. Iloa ei kuitenkaan kestä pitkään, kun kehään astelee vihainen Jiri.


JAKSONIMET

2416. Pillerit pistävät Pepin laulamaan
2417. Lari saa korkeasta mailasta muutakin kuin kaksi minuuttia
2418. Helena käynnistää kalliin pesuohjelman
2419. Joonatanin on hankala isäistää asioita
2420. Osmo ja viimeinen duomio

Kommentit